Persut yrittää nyt sitten paikata huonoa vaalitulostaan omaksumalla Kokoomukselta tutun valumatalousajattelun
Sillä ei vain ole mitään osoitettua kasvuvaikutusta, ja jos piti valtion taloutta parantaa, parempi olisi leikata yritystuista ja perua kansalaisiin kohdistuneita hölmöjä leikkauksia
Sillä ei vain ole mitään osoitettua kasvuvaikutusta, ja jos piti valtion taloutta parantaa, parempi olisi leikata yritystuista ja perua kansalaisiin kohdistuneita hölmöjä leikkauksia
Comments
Jos tämä tahti jatkuu, ek-vaaleissa siirtyy persut pienpuolueiden joukkoon.
Sen kyllä uskon, että suuri osa suomalaisista ei halua sitä persujen maalailemaa kuvaa maahanmuuttajista, mutta todellisuuden kanssa sillä ei juurikaan ole tekemistä
Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten 🤷🏻♀️
Tämä hallituskausi on ollut todella tuhoisa ihan tavalliselle suomalaiselle. Ek-vaaleja odotellen, toivotaan silti hallituksen hajoamista mahd pikaisesti.
Aiemmin Purran mukaan "Kokoomus leikkaa pienituloisilta ja se ei meille (PS) käy" ja nythän se vasta persuille onkin käynyt!
#Persut on perseestä.
Nyt olisi tuhannen taalan paikka vaikuttaa siihen ei-niin-rikkaaseen ja pettyneeseen PS äänestäjään.