Vitut alkoholista. Abortteja tekevät naiset ja palestiinalaiset ovat nykyajan heinäsirkkoja. Ja juutalaisuus tuntuu olevan omaakin uskontokuntaa tärkeämpi puolustuksen kohde. Kristityt ovat aikamme suurimpia rasisteja.
Comments
Log in with your Bluesky account to leave a comment
Israelin tärkeyttä korostavan kristillisen siionismin sisäisiin jännitteisiin kuuluu kysymys siitä, että mitä juutalaisille tapahtuu ns. lopun aikoina. Joidenkin mukaan he pelastuvat, mutta toisten mielestä heidän tulee lopulta kääntyä kristityiksi. Nivoutuu kysymyksiin lähetystyöstä Israelissa yms.
Ollakseni rehellinen: Uskontoja on monia ja ne ovat luonteeltaan hyvin kaukana toisistaan. Se, että hyvin iso osa maailman ihmisistä on jollain lailla uskonnollisia, ei todista yhtään mitään uskonnon todenperäisyyden suhteen. Siksi niitä sanotaankin uskonnoiksi, uskotaan ilman mitään todisteita.
Uskonnon avulla saadaan tekosyy "vääräuskoisten" kurjistamiseen. Nykyään osataan olla rasisteja ihan ilman uskontoakin, mihin niitä siis enää tarvitaan? Muuhun kuin oman itsensä jalustalle nostamiseen? Ja sodat, nekin verhotaan uskon puolustamiseen, vaikka ihmiset ovat ihan vaan vallanhaluisia.
Toki joillekin ihmisille usko tekee ehkä hyvää. Se voi saada ihmiset sitoutumaan tiettyihin arvoihin. Mutta sitten, kun uskontoa aletaan käyttämään vallan välikappaleena ja sotien mahdollistajana, niin mielestäni koko maailma olisi parempi ilman mitään uskontoa. Juu, olen ateisti.
Comments