Evakkojen liputuspäivä tuntuu olevan monta vuosikymmentä myöhässä. Meitä vaiettujen tarinoiden varjossa kasvaneita on kyllä, mutta ne, jotka muistavat jotakin evakkotaipaleesta, alkavat olla vähissä.
Comments
Log in with your Bluesky account to leave a comment
Omaa sukupolvea on yhdistänyt taito väistellä kysymyksiä: "Jokos sie lähet ens kesänä kattomaan kivijalkaa? Tulisitkos sie kaatammaan kahvia Karjala-juhliin?"
Meidän juuremme kasvoivat toisaalle, mutta sitä oli vaikea sanoa niille, joiden mieli muualla.
Moni myös jälkipolvensa ”säästi” evakkotaipaleensa kuvauksilta.
Äitinikin vasta tyttärelleni kertoi koulun historiahaastattelussa, kun alle kouluikäisenä nukke kainalossa oli kodin jättänyt ja ”pääsi” huutokaupattavaksi.
Nuorena tarinat eivät kiinnostaneet; nyt kun ne kiinnostaisivat, ei ole ketään keltä kysyä. Kaikkien sen sukuhaaran tietäjien elämät sammuivat muutaman kuukauden sisällä toisistaan, kuin niille olisi viritetty yhteinen vieteri, josta veto loppui.
Comments
Meidän juuremme kasvoivat toisaalle, mutta sitä oli vaikea sanoa niille, joiden mieli muualla.
Äitinikin vasta tyttärelleni kertoi koulun historiahaastattelussa, kun alle kouluikäisenä nukke kainalossa oli kodin jättänyt ja ”pääsi” huutokaupattavaksi.
Oli kuultu tarinoita siitä, miten kaikki oli hyvin. Oma yhteisö ei katsonut nenänvartta pitkin.
Karjala-kaipuu oli jotakin parempaa kuin arjessa kohdattu syrjintä ja halveksunta.