Ja paskat. Rikkaat ajaa omaa etuaan. Stubbin rahat tuli yksittäisiltä tukijoilta jotka antoi satoja tuhansia-miljoona € kun taas Haaviston rahat koostui enimmäkseen kympin lahjoituksista.
Demokratiassa jokaisella on oikeus ajaa omaa etuaan ja/tai asioita, jotka kokee tärkeiksi. Kuitenkin äänestyskopissa käytettävissä on kuitenkin yksi, tasan samanarvoinen ääni.
Suomessa raha ei näyttele kovinkaan merkittävää roolia, jos vertaa esim Yhdysvaltoihin. Täällä äänestäjät osaavat ajatella.
Raha on tärkeä ja tarpeellinen tekijä yhteiskunnassa.
Miten sen käyttö tai vaikutus estettäisiin niin, ettei se taas toisi muita ongelmia demokratian toteutumiseen? Olisiko esim vaalimainonta jotenkin yhteismitallista tms?
Tähän on hyviä ajatuksia olemassa. Esimerkiksi, jos haluat lahjoittaa ehdokkaalle rahaa, summasta vain puolet menee valitsemallesi ehdokkaalle, ja loput jaetaan tasan kaikille muille.
Kampanjakatot ja mainonnan rajoitukset voisivat toimia myös.
Luulen itse, että maailmantilanne vaikuttaa asiaan. Nyt puhuu väkivallan ja puolustautumisen kieli, on niin paljon vaaroja ympärillä, todellisia toki, mutta myös lietsottuja. Kyllä se vasemmistolainen maailma taas maistuu, kun nää höyryt on päästelty.
Pitää vain toivoa, että voidessaan ottaa etäisyyttä rikkaisiin rahoittajiinsa Stubb omaksuu enemmän valtiomiesmäisiä piirteitä, kuten häntä ennen useat entiset kokoomuspuheenjohtajat.
Comments
Suomessa raha ei näyttele kovinkaan merkittävää roolia, jos vertaa esim Yhdysvaltoihin. Täällä äänestäjät osaavat ajatella.
Miten sen käyttö tai vaikutus estettäisiin niin, ettei se taas toisi muita ongelmia demokratian toteutumiseen? Olisiko esim vaalimainonta jotenkin yhteismitallista tms?
Kampanjakatot ja mainonnan rajoitukset voisivat toimia myös.
Vasemmiston kannattaisi ensisijaisesti katsella peiliin ja miettiä mitä tekevät väärin ja missä voisi parantaa.
Negatiivisen katkera kaikkien muiden syyttely ei varsinkaan ole innostavaa tai myyvää.
Ja olen täsmälleen samaa mieltä riippumatta siitä, kuka vaaleissa pärjää.
Viime vaaleissa on ylipäätään menestytty paljonkin ihan muulla kuin rahalla, esim. tiktok-persut.
On tietenkin muitakin vaikuttavia tekijöitä, mutta kyllä se vain se budjetti on painoarvoltaan suurin tekijä.
Nousiko Sanna Marin tähdenlennoksi rahalla?
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Vasemmisto