En uskalla Twitterin puolella ehdottaa, mutta täällä ehkä. Miksi kansanedustajat kutsutaan linnaan joka vuosi? Eikö voisi siirtyä käytäntöön, jossa kutsu käy jokatoinen vuosi?
Comments
Log in with your Bluesky account to leave a comment
Mua on viehättänyt oma ajatukseni, että osa vieraista arvottaisiin joka vuosi - siis ihan tavan tallaajia. Tulisi varmasti mielenkiintoinen otos henkilöitä 🙈
Miksi mä luulin, että se oli jo näin? Ja mun riittäis, että ekan visiitin jälkeen saman vaalikauden aikana vain painavasta syystä. Muina vuosina velvollisuus järjestää kahvitus vaalialueillaan veteraanien juhlissa tms.
Itse asiassa luterilaisen kirkon piispojen kohdalla siirryttiin muutama vuosi sitten tuollaiseen käytäntöön, että vain joka toinen vuosi kutsutaan - paitsi arkkipiispa joka vuosi. Saas nähdä jatkuuko se vastaisuudessakin.
Eduskuntaan ja hallituksenkin voisi valita vuosittain. Voisivat joutua tekemään enemmän hyviä ratkaisuja nopeammin eikä menisi niin paljoa aikaa oman jatkuvuuden petaamiseen..
Ihan hyvä kysymys. Tarvitseeko ylipäätään kansanedustajia kutsua by default? Nyt kun veteraaneistakin on ajanut jo aika ohi juhlijoina niin ehkä koko konseptia voisi hahmotella uudestaan.
Kekkonen kutsui aikoinaan ns. idänkaupan vuorineuvokset joka vuosi.
Koivisto kutsui herrat joka toinen vuosi eikä moni tainnut heitä kaivata eikä kauhuaan huutaa.
Hyvä katsoa rohkeasti uutta,mutta äkkiseltään ajatus ei saa minua taakseen.
En kauhean innostunut ole koko linnan juhlista, mutta jos sitä ajatellaan Suomen "itsenäisyysparaatina", parlamentti on instituutiona niin oleellinen, että sen pitää mielestäni tuossa yhteydessä "esittäytyä koko voimallaan".
Koko juhlan "konsepti" on minusta jotenkin pöhkön oloinen, en itse jaksa katsoa vieraiden kättelyä tunti tolkulla, aika vaisua juhlimista! Uskaltaako ehdottaa, että lopetetaan kättelyn esittäminen tv:ssä?
Hyviä ajatuksia, kiinnostava asia ja ketju. Osittain samoja on omassakin päässä pyörinyt, kansanedustajien ei tarvitsisi olla kutsulistalla joka vuosi. Joku ehdotti, että ensimmäisenä vuonna ja sitten ei enää, aika hyvä 👍
Comments
Koivisto kutsui herrat joka toinen vuosi eikä moni tainnut heitä kaivata eikä kauhuaan huutaa.
En kauhean innostunut ole koko linnan juhlista, mutta jos sitä ajatellaan Suomen "itsenäisyysparaatina", parlamentti on instituutiona niin oleellinen, että sen pitää mielestäni tuossa yhteydessä "esittäytyä koko voimallaan".
Minusta kansanedustajia ei pitäisi kutsua edes noin usein. Ensikertalaiset ekoihin bileisiin ja sen jälkeen ei tarvitse kutsua enää.