Tämä muutaman päivän takainen Hesarin pääkirjoitus sai täällä jännän vastaanoton. Moni tuntui suorastaan suuttuneen, kun sanotaan, että moni asia on hyvin. Miksi?
Onko sallittua huomata vain asiat, jotka on pielessä? Eikö sellainen ole loputtoman surullinen näkökulma elämään?
Onko sallittua huomata vain asiat, jotka on pielessä? Eikö sellainen ole loputtoman surullinen näkökulma elämään?
Comments
Mutta vain me, jotka olemme tarpeeksi hyväosaisia, olemme tarpeeksi onnekkaita tämän huomataksemme. Juuri nyt, kun puoliväliriihestä kuuluu ihan hirveitä uutisia, niin ei pysty iloitsemaan tällasesta.
Vaikka parempaan pitääkin pyrkiä, niin tämä paskimpia paikkoja voi olla kun pääosalla mittareista vauraan Euroopan keskitason paremmalla puolella ja useilla jopa kärjen tuntumassa.
Ne yksittäiset ihmiset on ihmisiä! (Ja niitä on valitettavasti enemmänkin kuin yksi.)
Media ja monet yksilöt tuntuvat sulkevan tältä edelleen silmänsä: kaiken kuvitellaan olevan vain myyttisesti tiellä pysyvän demokratiarekan kevyttä huojuntaa.
Hyvään keskittyminen voi siis näyttää silmien sulkemiselta.
Niin kyllä siinä se perspektiivi vain on omissa asioissa. Missä muussakaan?
Suomessa on moni asia vielä hyvällä tolalla, mutta se ei ole mikään perustelu sille, ettei niiden tarkoituksellisesta heikentämisestä saisi puhua.
Olojen heikentymisen havaitsevat luonnollisesti ensin he, joilla on vähiten pelivaraa jo valmiiksi. Heillä vain harvoin on omaa ääntä, kun suuria tarinoita punotaan.
Niin minkä opetuksen? Sen, että voi hyökätä naapurimaahan ja miehittää toisten alueita, eikä siitä tule pakotteita kummempia seurauksia? Pahoin pelkään, että länsi tulee hyväksymään sen, että miehitetyt alueet jäävät Venäjälle.