Siis työntekijöidöiden järjestölle ja työntantajien järjestölle? Siis käytännössä suoraan työntekijöille ja työnantajille.
Ehkä tuolla tempulla saataisiin murrettua ainakin työntekijöiden järjestäytyminen, ainakin joillain aloilla. Pääosin siksi, ettei mitään työtaistelutoimia enää voisi tehdä.
Houkuttelevaa, mutta olisivatko sakot suurempia aloilla, joilla on isommat investoinnit työntekijöiden panttivankina? Vai vakio * kokonaispalkka? Tällöin AKT ei piittaisi, ellei vakio ole niin hurja, että sopu tulee tosi pian joillain aloilla.
Tuo tilanne on lopulta hyvin epäsymmetrinen. Isoimpienkin liittojen lakkokassat ovat sellaisia, että ne ovat lopulta työnantajille taskurahaa. Ja lakkokassa kuittaa menoista vain osan, lakot tuntuvat eniten työntekijän kukkarossa. https://yle.fi/a/3-12418152
Tuossa voitaisiin nopeasti olla tilanteessa, jossa työntekijöiden koko ansio menee sakkoihin (mutta on silti pakko käydä töissä), mutta työnantajille jää vielä tuotannosta rahaa käteen.
Toki sakotkin voisivat olla epäsymmetrisiä, mutta siinä olisikin melkoinen tasapainottelu edessä.
Lonkalta en osaa sanoa, menisikö se noin. Nettoarvonlisä jakautuu 70-30 työn eduksi verrattuna pääomaan, joten voisin hyvin kuvitella, että työnantajilta menee ensimmäisenä tulot kokonaan sakkoihin. Sitten taas, jos tällä tavoin säästytään työtaisteluilta ja sakoilta, kaikki voittavat.
Sama saataisiin aikaan työtaistelujen kieltämisellä. Lyhyellä tähtäimellä se lisäisi kansantalouden tuottoja, pitkällä tähtäimellä tilanne voisi olla ihan toinen.
Muutenkaan en ole ihan varma, onko funktionaalinen tulonjako tässä oikea käsite.
Lakoissa kohteena on bruttoarvonlisä, ei nettoarvonlisä. Ja lakossa on aina vain pieni osa koko henkilöstöstä, eli sakotkaan eivät kohdistuisi koko palkkasummaan vaan pieneen osajoukkoon siitä.
Comments
Ehkä tuolla tempulla saataisiin murrettua ainakin työntekijöiden järjestäytyminen, ainakin joillain aloilla. Pääosin siksi, ettei mitään työtaistelutoimia enää voisi tehdä.
https://yle.fi/a/3-12418152
Toki sakotkin voisivat olla epäsymmetrisiä, mutta siinä olisikin melkoinen tasapainottelu edessä.
Eikä tuo jako ole eri aloilla sama.
Lakoissa kohteena on bruttoarvonlisä, ei nettoarvonlisä. Ja lakossa on aina vain pieni osa koko henkilöstöstä, eli sakotkaan eivät kohdistuisi koko palkkasummaan vaan pieneen osajoukkoon siitä.