Profile avatar
lottaempi.bsky.social
Ennen kaikkea ihminen. Vakavasti allergien pyytämättä annetuille neuvoille. Joskus papuileva kippi.
1,755 posts 694 followers 445 following
Prolific Poster
Active Commenter

Täytyy muuten vielä sanoa päivän koulutuksesta, että kaikista parasta oli se asenne, jota kouluttaja opetti suhtautumisessa autismipiirteisiin. Siinä oli sellaista lempeyttä, rakkautta ja ymmärrystä, että minua itketti.

Aa että. Rakastuin tämän päivän kouluttajaan, joka sanoi, että ei ole pakko jutella kenenkään kanssa. Että saa olla epäsosiaalinen ja vain kuunnella.

Taidanpa hemmotella itseäni vetämällä hyvät iltaitkut. Jaksaa sitten taas huomenna lapioida kaikkea sitä, mitä elämä heittää eteen.

47km virkamatkaa poljettuna sähköpyörällä tänään. Vielä hengissä ja kauppaan pitäisi mennä.

Joku nimeltä mainitsematon pappi saattoi lähettää kumppanilleen tarkoitetun viestin siitä, miten vituttaa, kun Hesarin digilehti ei toimi kasteperheen vanhemmalle.

Jälkikasvu vähän pyöritteli silmiään, kun kerroin, että ajattelin huomenna polkea hautajaisiin 21km, siitä kastamaan 11km ja siitä kotiin 17km.

Mietiskelin, miksi tämä hius juttu on mulle niin iso asia. Syitä on toki monia, mutta yksi osatekijä on ainakin se, että olen työssäni läsnä ja esillä ihmisten elämän isoissa ja herkissä kohdissa. Haluan myös ulkoisesti kunnioittaa niitä tilanteita. Toisaalta haluan saada olla itseni.

Vielä yksi hius/selfiespämmi. Tälleen mä sain nää nyt itse laitettua, vedän pipon ja kypärän päähän ja lähden töihin. Saatan tosiaan olla vähän neuroottinen hiusteni suhteen, mutta ei nyt juututa siihen.

18km pyöräilyä ja yksi työpäivä kampaajakäynnin jälkeen hiukset näyttää tältä. Teinin mukaan näyttää liian sotkuiselta ja ihan oudolta. Kehtaako tällä tyylillä nyt jatkaa, vai pitääkö siirtyä takaisin sileämpään malliin?

Kampaaja löysi mulle kiharat. Saapa nähdä, miten tämä kampaus toimii itse laitettuna ja kypärän alla.

Melkein 10 vuotta erosta ja olen tähän päivään asti käyttänyt Google-tunnusta, jossa on vanha sukunimi. Nyt sain tarpeekseni. Ihan hirveä homma vaihtaa ja siirtää kaikki uudelle tunnukselle. Varmaan jotain menee vielä vihkoon.

Olen yrittänyt löytää täältä kivoja ja kepeitä seurattavia. Silti nyt silmille tulee liikaa kaikkea sellaista, mikä ahdistaa maailman tilanteessa. Hautaan pääni hiekkaan ja saatan pysytellä poissa täältä jonkin aikaa. Ei pysty. Ei kykene.

Empiirisen tutkimuksen mukaan jos laittaa puolikkaaseen pullaan mantelimassaa, nutellaa ja kermavaahtoa, se on aikas makeaa. Mutta jos laittaa toiseen puolikkaaseen mantelimassaa, vadelmahilloa ja kermavaahtoa, se tasoittaa tilannetta kivasti.

Yksi pieni kastevieras oli sitä mieltä, että papin työ on poikien työtä. Saatiin siitä aika hyvä keskustelu siitä, onko ylipäänsä olemassa erikseen tyttöjen tai poikien töitä. Olen työurani aikana tavannut myös niitä lapsia, joiden mielestä vain naiset voi olla pappeja.

Tää uusi migreenilääkekokeilu ei ole nyt alkanut kovin vahvasti. Maanantaina alkoi uusi lääke, nyt on viikon kolmas migreeni päällä. Jee. Kohta töihin.

Mustan paidan kutominen on ihan mahdotonta, kun en meinaa nähdä neuloksen jäljestä mitään. Koko ajan pitää sytyttää puhelimen taskulamppu ja tarkistaa, että menikö nyt oikein vai väärin ja olenko laskenut kerrokset oikein.

Oura sanoi tunnistaneensa päiväunet. Ainoa vaan, että ehdotettuun aikaan olin kyllä pitämässä hautajaisia. Ehkä mä vaan olen niin hyvä työssäni, että työtehtävät sujuu vaikka unessa?

Viime viikolla lomalla tein hyviä päätöksiä: Luen joka työpäivä puoli tunti ammattikirjallisuutta ja teen päivittäin ainakin yhden mindfulness-harjoituksen. Nyt 3 työpäivää loman jälkeen voin todeta, että joopajoo, olipa kaunis ajatus, mutta valovuosien päässä käytännön toteutuksesta.

Esittelin teinille innoissani harmaantuvia (tai valkoistuvia) hiuksiani. T: Susta tulee joku mummo! M: Mutta sitten kun mun hiukset on ihan valkoiset, on paljon helpompi värjätä ne kaikenlaisilla pastelli- ja shokkiväreillä! T: *pyörittelee silmiään ja saattaa sanoa jonkun kirosanan*

Aika pitkään elämässäni luulin, että Uno-korttipeli liittyi jotenkin Uuno Turhapuroon. Hämmennys oli suuri, kun jossain vaiheessa tajusin, että samaa peliä pelataan eri puolilla maailmaa. Vasta sitten alkoi syttyä lamppu sanojen uno ja yksi välille.

Tavallaan olen tosi ylpeä mun lapsista ja heidän asenteestaan, mutta itseä turhauttaa, kun yritän kysyä teinien mielipidettä johonkin omaan asuuni liittyen, ja teinit vastaa tyyliin: ”Miksi sä et vaan laita sitä, mitä itse haluat? Miksi sä kysyt meidän mielipidettä?”

Oisko komeeta kuolla siihen, että tukehtuu omaan räkäänsä melkein aivastaessaan?

Oispa kiva, jos sen sijaan, että elämä olisi kulkemista kriisistä toiseen ja monia päällekkäisiä kriisejä, olisi välillä vähän rauhallisempia vaiheita. Sellaisia, että voisi vähän hengähtää ja hengittää välillä.

Olipa jännää pistää ekan kerran itseeni migreenilääkettä. Pelotti ihan kamalasti. Kuukauden kuluttua uudestaan sitten.

Koska maanantaina ihan vahingossa näin työsähköpostejani, nyt alkaa ahdistaa palata töihin huomenna, kun en tiedä kuinka paljon lapioitavaa loppuviikon aikana on tullut.

Olen tällä viikolla oppinut, että syön viinirypäleitä liian äänekkäästi ja teen pullataikinan väärin.

Mulla olisi kiva tarve tehdä jotain luovaa: valokuvata, kirjoittaa, piirtää. Ongelma vain on, että en tiedä mitä, en jaksa tai en ehdi. Joten sitten pyörin näissä tunnelmissa. Muutaman kuvan räpsäisin tänään:

Vaihdoin profiilikuvaa.

Olen tosi iloinen ja kiitollinen siitä, että Toivo oksentaa yleensä vain paljaalle lattialle. Vähemmän kiitollinen olen siitä, että robotti-imuri Igor Ropponen käy imuroimassa sängyn alta ne oksennukset, joita en ole ehtinyt huomata.

Loma on siinä vaiheessa, että on tylsää, mutta ei jaksa mitään.