Profile avatar
patriziolaina.bsky.social
Pääekonomisti STTK:ssa, koulutukselta VTT. Makrotalous, raha- ja finanssipolitiikka sekä työmarkkinat kiinnostaa. Näkemykset omia. #EconFI
1,194 posts 3,345 followers 682 following
Prolific Poster
Conversation Starter

Hallituksen esitystä velkajarrusta perustellaan EU:n taloussääntöjen implementoimisella suomalaiseen lainsäädäntöön. Tästä ei ole kyse vaan nyt hallitus pyrkii selvästi kireämpien sääntöjen luomiseen, jotka jo todettu epäonnistuneiksi esim. Saksassa. #velkajarru

Hallituksen uutta velkajarrulainsäädäntöä perustellaan EU:n fiposääntöjen viemisellä kansalliseen lainsäädäntöön. Tästä ei kuitenkaan ole laissa olennaisilta osin kyse. Tähän on kaksi syytä. 1) EU-sääntöjen mukainen velkasuhdetavoite on 60%. Tässä tavoitteeksi asetetaan 40%. (1/x)

Esitin puoliväliriihen jälkeen, että hallitus yrittää velkabluffia. Bluffin 2. vaihe alkoi odotettua aiemmin: nyt halutaan sitoa tulevat hallitukset lailla epärealistiseen velkatavoitteeseen, kun on ensin heikennetty julkista taloutta rikkaiden veronalennuksilla. sorsafoundation.fi/hallituksen-...

Yritysten maksamat osingot lähtivät jyrkkään nousuun 1990-luvun puolivälissä, vaikka yritysten voitot eivät ole kasvaneet samaa tahtia. Yritykset siis investoivat vähemmän ja jakavat voittoja ulos enemmän. Yksi syy listaamattomien yhtiöiden osinkoverohuojennus. labore.fi/t&y/minne-yr...

Tarkoitus on saada muut kuin (ääri)oikeistopuolueet sitoutumaan näihin sääntöihin -- ja sitten kun ollaan itse taas vallassa niin rikotaan niitä koska "veronalennukset rikkaille maksavat itsensä takaisin" tai jotain muuta ilmiselvästi valheellista hömppää.

Velkajarrun absurdiutta kuvaa se, että velkasuhteen pitäisi laskea 1 % BKT:stä vuosittain, tavoitteena 40 %:n velkasuhde. Tämä on tuplasti(!!) enemmän kuin EU-säännöt nykyisin Suomelta edellyttävät, eikä Orpon hallitus pääse lähellekään edes siihen vaan rikkoo sääntöä räikeästi. #velkajarru

Tässä ehdotuksessa velkajarrusta ei ole mitään järkeä. Edes hallitus itse ei kykene pitämään kiinni velkatavoitteistaan ja EU:n taloussäännöt hyvin tiukat niin keksitään uusi kireämpi sääntö. Saksa jo osoittanut velkajarrun turmiollisuuden ja nyt se tuodaan tänne. 🤯 valtioneuvosto.fi/-/hallitus-k...

Suomessa sukupuolitietoisen budjetoinnin käytännöt ovat lapsen kengissä vertailumaihin nähden. Tarve ottaa kehitysharppauksia vähintään rinnalle ja mieluiten kärkeen, sillä Suomeahan usein mainostetaan sukupuolten tasa-arvon mallimaana. julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024...

Hälyttävää, että Suomi on Euroopan suurin nousija lasten köyhyys- ja syrjäytymisriskissä. Indikaattori perustuu kolmeen tekijään: pienituloisuus, vajaatyöllisyys, aineellinen puute. Suomen kehitystä ajaa erityisesti vajaatyöllisyys ja aineellinen puute. (1/3) ec.europa.eu/eurostat/en/...

Tää somessa nyt kiertävä kuva on hyvä esimerkki tästä. Jakauma johtuu siitä että vasemmisto kannattaa Aborttien ja seksuaalivähemmistöjen avioliittojen laillisuutta, yritysten ympäristösääntelyä ja afroamerikkalaisten aseman parantamista Kun taas oikeistosta kaikki ei niitä vastusta 1/8 #tiede

Pakollista luettavaa oleva ketju kaikille julkista taloutta ja sopeutusta seuraaville tahoille. Kuka näistä (pahasti pieleen menneistä) ennusteista, joilla talouspolitiikkaa oikeutetaan, on vastuussa? @ahokasjaj.bsky.social

Uusien leikkausten sijaan vielä voisi perua esimerkiksi vuonna 2027 voimaan tulevan yhteisöveronalennuksen, joka ei uusimmassakaan VM:n ennusteessa näytä rahoittavan itseään, vaan velkaantuminen kasvaa jopa yli 90 %:n vuonna 2029. yle.fi/a/74-20167950

Työttömyys ei tehokkaasti korjaannu sosiaaliturvaa leikkaamalla vaan oleellista puuttua kohtaanto-ongelmaan. Tässä taas esim. aktiivinen finanssipolitiikka ja korkeammat palkankorotukset ratkaisuja. yle.fi/a/74-2016601...

Noin 60 % näkee, että Suomi on menossa väärään suuntaan. Vain noin 20 % näkee, että suunta on oikea. Ei ihme, kun talous- ja työllisyyspolitiikka syventänyt taantumaa ja julkinen velkaantuminen vain kiihtyy, kun sopeutuskin törsätään pois veroaleihin ja lisämenoihin. www.hs.fi/politiikka/a...

Suomen talouspolitiikka on kuin Trumpilta ja puhuttaa kansainvälisesti: veronkevennyksiä rikkaille, kärsimystä köyhille. @jussisysta.bsky.social www.socialeurope.eu/finlands-aus...

Talousnobelisti Banerjeesta ja hänen vierailustaan Suomessa lukemisen arvoinen juttu. Alla omaa sometustani. Harmittavan vähän suomalaisia taloustieteilijöitä paikalla, vaikka sentään nobelisti kylässä. 🫤 www.hs.fi/talous/art-2...

Kertoo paljon, että hallitus yrittää jopa rikkoa kansainvälisiä sopimuksia ja rajoittaa sopimusvapautta vain heikentääkseen tavallisten työntekijöiden asemaa. yle.fi/a/74-2016764...

Tänään muuten nauhoitettiin kaikkien aikojen 10:s Raha, talous ja politiikka - #podcast jakso. Samalla myös kevätkauden viimeinen. Aiheeksi valitsimme Kokoomuksen poliittisen talouden. Eli johtavan porvaripuolueemme talouspolitiikan historian läpikäyntiä yli 100 vuoden ajalta! Aijai, 🍓:lta maistuu!

Suomi noussut OECD:n työttömyystilastoissa toiseksi. Ei tätä suhdanteella niin vain selitetä vaan kyseessä myös hallituksen talouspolitiikan epäonnistuminen (joka vielä pahentanut suhdannetta).

Kolumbiakin jäi taakse, ettäs jee.

Hallitus ei itse ollut laskenut toimeentulotuen heikentämisen vaikutuksia pienituloisuuden kasvuun. Kyseenalaista lainvalmistelua. Onneksi @soste.bsky.social @ottokyyronen.bsky.social laski. Ei ihme, jos hallitus haluaa peitellä pienituloisuuden kasvua lähes 30 000:lla. www.hs.fi/politiikka/a...

Laskimme, miten Orpon hallituksen esitys toimeentulotuen muutoksista vaikuttaisi köyhyyteen Suomessa. Esitetyt muutokset lisäisivät pienituloisuutta 28 400 ihmisellä – heistä 8 500 on lapsia. Laskelmassa on huomioitu perusosan leikkaus ja 150 euron suojaosan poisto.

Olipas pettymys, että jopa 10 000 euron tuki ei käytännössä lisännyt ollenkaan yksinyrittäjien halua työllistää. "Rekrytointituki lisäsi työnantajaksi ryhtyvien osuutta koeryhmässä 0,6 prosenttiyksikköä tukijakson aikana." tem.fi/-/loppurapor...

Inflaatio huhtikuussa 0,5 %. Eniten hintoja nosti yleinen sairaalamaksu, mikä johtunee pitkälti sote-asiakasmaksujen korotuksista. Korot puolestaan laskivat inflaatiota peräti prosenttiyksiköllä. Kuukausitasolla olimmekin jo deflaation puolella 0,1 %.

Valtiovarainministeriön uskottavuus rapisee entisestään, kun talousennustajien kisassa viimeinen sija napsahti toisen kerran putkeen.

Työministeri Marttinen lupasi kovasti kuunnella palkansaajapuolta astuessaan virkaan, mutta todellisuudessa työmarkkinajärjestelmän nakertaminen jatkuu yksipuolisesti mm. lakkauttamalla työneuvosto ja yhteistoiminta-asiamies, joka valvoo yt-lain noudattamista. 🫤 www.hs.fi/politiikka/a...

Historiallisen huonosta taloustilanteesta huolimatta HS perustelee finanssipoliittista passiivisuutta ”luovalla tuholla”. 1990-luvun laman ja finanssikriisin jälkeen Suomen talous ei koskaan palannut kriisejä edeltäneille kasvu-urille. Eli kovin luovaa ei tuho silloinkaan ollut.

Talousnobelisti Banerjee luennoimassa Helsingissä eriarvoisuudesta ja tulonsiirroista kansainvälisestä näkökulmasta. Meilläkin varmasti paljon opittavaa.

Hauska kontrasti miten Suomalaiset mediat ja asiantuntijaorganisaatiot puhuu Orpon hallituksesta ihan normaalina, mutta epäsuosittuna hallituksena, kun muualla se on "far-right coalition" ja "pursues repressive and draconian agenda" 😅 Joskus kauempaa on näkee paremmin? 😉

Suomen hallitus sai Euroopan komissiolta armovitosen taloussääntöjen noudattamisesta, mutta sosiaaliturvasta ja työlainsäädännöstä napsahti nelonen @sttk.fi:lta. www.sttk.fi/2025/06/09/s...

Määräaikaisia työsuhteita helpotetaan ennestään, vaikka niiden solmiminen on jo nyt Suomessa kansainvälisesti vertaillen helppoa. Tutkimuskirjallisuuden mukaan työllisyys ei parane. Valtasuhteet kuitenkin muuttuvat työnantajille edullisemmiksi, palkansaajille heikommiksi. www.hs.fi/politiikka/a...

Valtiontalouden tarkastusvirasto: ”Hallitus ei esitä uskottavaa suunnitelmaa julkisen talouden tasapainottamiseksi” Tätä olen itsekin sanonut, kun sopeutus kohdistuu ja ajoittuu huonosti ja se vielä törsätään lisämenoihin ja veronkevennyksiin. www.vtv.fi/julkaisut/fi...

Globaaleissa työntekijöiden oikeuksissa Suomen sijoitus tippui Orpon äärioikeistolaisen hallituksen toimien johdosta jo viime vuonna ensimmäistä kertaa ryhmään 2, jossa esim. Tšekki, Baltian maat, Singapore ja Uruguay. Kaikki muut Pohjoismaat parhaassa ryhmässä 1. 😬 www.ituc-csi.org/global-right...

Suomen Yrittäjät on innokkaasti istunut aivan samoissa pöydissä työmarkkinajärjestöjen kanssa ja on aktiivisesti pyrkinyt vaikuttamaan työmarkkinoihin lobbaamalla ja julkisuudessa. Lienee täysin selvää, että jäsenyyden verovähennysoikeus on lähdettävä siltäkin. www.suomenmaa.fi/uutiset/tutk...

Suomi itse oli vaatimassa tiukkoja ja uskottavia EU:n finanssipolitiikan sääntöjä. Orpon hallitus joutui anomaan poikkeuslauseketta ja nyt komission löperön tulkinnan vuoksi Suomi väistää tarkkailuluokan rimaa hipoen (ilmeisesti arvosanalla 5 kouluasteikolla). www.hs.fi/politiikka/a...

Suomalaisessa talouskeskustelussa yksi yleinen positio on pyrkiä esiintymään talouspoliittisesti neutraalina, pragmaattisena ja objektiivisena asiantuntijana, samalla kun aktiivisesti yrittää torpata tietynlaisten talousajatusten leviämistä ja poliittista vaikutusta. Tästä puhutaan vähän. #talous