Profile avatar
mnii.bsky.social
Sitoutumaton. Kyseenalaistaminen. Yhteiskunnalliset asiat. Oikeudenmukaisuus. Talous. Energia. Keskustelu. Resilienssi.
2,766 posts 157 followers 426 following
Active Commenter
comment in response to post
Tulisi nyt edes kerran vettä. Aina onnistun olemaan juhannuksena siellä, missä ei sada. Ja toiset sitten elvistelee sateella. Ärsyttää.
comment in response to post
Molemmat. En osaa erotella, työssäni tuotan yhteiskunnalle paljonkin hyvää, ja siitä saadulla palkkiolla sitten elän ja kulutan, ja tuen itseäni tuottajana. Kulutan pääosin tietoisesti, välillä en.
comment in response to post
Hienoa Oras! Mitään en tästä saamelaisasiasta ymmärrä, mutta on hienoa, että annat tunnustusta muillekin. Sitä näkee politiikassa aivan liian vähän.
comment in response to post
Tuo raportti mittaa kykyä torjua taloudellista epätasa-arvoa. Ruotsi on tässä Pohjoismaiden huonoin ja luisuu kauemmas Suomesta. Onko siis Ruotsin lukema kivempi kuin Suomen? Kaikki luvut saa aina näyttämään aatteidensa mukaisilta, kun jättää taustoista jotain olennaista kertomatta.
comment in response to post
Melkoinen älämölö Ottawan sopimuksesta saatiin aikaan, ja sitten äänestystulos on 157-18. Vastaan äänestäneiden lista ei yllätä.
comment in response to post
Ihan normia kun perheenisä pääsee vapaalle. Väsyttää, mutta hereillä pitää pysyä vaikka triplakahvilla, ettei vapaa mene hukkaan 😉
comment in response to post
Johtuisiko siitä, että sen palkan maksajista on pulaa, ei tekemättömistä töistä.
comment in response to post
Ja menee kiinni liian aikaisin.
comment in response to post
Minusta on hyvä, että pienten tuloerojen vuoksi pienituloisuusaste ei kerro euromääräisestä köyhyydestä tai sosiaalitukien toimivuudesta samalla tavalla kuin suurten tuloerojen maassa. Nyt voisit itsekin vastata.
comment in response to post
Tämähän menee mielenkiintoiseksi. yle.fi/a/74-20120884
comment in response to post
Pienituloisuusaste voi olla korkea, ja silti tuloerot voivat olla pienet, kuten Suomessa. Pienituloisuus ei silloin tarkoita absoluuttista köyhyyttä. Hyvä vai huono asia?
comment in response to post
Vähän siis jäämme vielä esim Saksan tasosta. Ruotsin luku taitaa olla parempi kuin muistin. Talouskasvun hitaus heijastuu lompakkoihin. Pitkään sinniteltiin.
comment in response to post
Hyvä pointti!
comment in response to post
Pienituloisuusaste on suhteellinen mittausmenetelmä. Ennätyskorkea? Suomi pärjää aika hyvin vertailuissa. Esim Ruotsi ja Saksa pärjäsi tässä Suomea huonommin, mutta bkt/asukas ovat sitten parempia. (En nyt lukuja tarkistanut, joten pahoittelut, jos tilanne muuttunut)
comment in response to post
Kahvia, suklaata ja konjakkia. Irti arjesta, laskuvarjohyppy, konserttilippu. Ja hei, kyllähän nainen miehelle aina lahjan keksii.
comment in response to post
Kiitos Kata. Suomen kieli on ihan mahtava kieli. Siinä on jotain koukuttavaa. Kielioppi on kuin salakielen avausta.
comment in response to post
Totta. Kaikille tuotantomuodoille on tarpeensa ja olet varmasti uusiutuvien puolella. Ydinvoima missä tahansa vaatii ensin riittävän vakaan ja kykenevän yhteiskunnan ja sähköinfran. Ei se toimi toisinpäin.
comment in response to post
Näin se on. Köyhien maiden suurimmat haasteet sähkön osalta ovat yhteiskunnan vakaus, sähköverkon kattavuus ja kapasiteetti. Matka ydinvoimaan alkaisi nollasta. Jännää, että uusiutuvan sähkön tuotanto ja paikallisverkot jäävät vihreillä ydinvoimalobbauksen jalkoihin. Näin se suunta muuttuu 🤔
comment in response to post
Ihmiset ovat erilaisia. Omia kokemuksia: Erään vuokralaisen jääkaapin ovi irtosi, kun naapurissa yskitään niin kovaa. Eräs maksoi vuokraa aina 2-3kk etuajassa, erisuuruisina summina. Muuttonsa jälkeen palautin ylimaksettuja. Erään jäljiltä väliovessa oli vain yksi sarana. Ei kuulema ollut huomannut.
comment in response to post
Kiitin juuri erään rautakaupan kesätyöntekijää myymäläpäällikölle. Ei tunnistanut kyselemääni etanadynamiittia, lyöntiankkuria, eikä kyllä yhtään muutakaan kysymääni tuotetta. Mutta ihan mahtava asiakaspalvelija! Rautakaupassa lienee tuhansia outoja tuotenimiä. Onnea kesään!
comment in response to post
160 vuotta on selvitty kilpailussa. Kaikella on elinkaarensa, mutta lopullisuus tuntuu kurjalta. Toivottavasti työntekijät löytävät uusia uria.
comment in response to post
Huono juttu. Muutama tuttu yritys opastaa jo valitsemaan jatkossa muita lentoyhtiöitä. Miten se sanonta omista muroista nyt menikään?
comment in response to post
Kun ostamme hävittäjiä tai rakennamme teitä, ne eivät ole tukea. Ne ovat vain yhteisiä menoja. Jos kulutustuotteen veroa alennetaan, se ei ole tukea, vaan edelleen veroa. Päätän tämän tähän.
comment in response to post
Kun esim polttoainetta verotetaan vähemmän, tai infraan investoidaan enemmän, nämä olivat aiemman väitteesi mukaan tukea. Oikeasti nämä ovat vain demokraattisesti päätettyjä veroja tai menoja. Heiluvien lippujen takaa ei vaan oikein näe ja sammakot lisääntyy.
comment in response to post
Molemmat puolet.
comment in response to post
Edelleen sakenee. Verot ovat pois ottamista, eli verottamista. Verotuksen kiristäminen ei ole tuen vähentämistä, eikä veron alentaminen ole tukemista.
comment in response to post
Perusasia on, että hallintoneuvoston jäsenet istuvat äänestäjien valtuuttamana eduskunnassa päättämässä, ja hallintoneuvoston vastuulla oleva strategia on nimenomaan rahoituksen kohdistamista ja päättäjien nimityksiä. Päätän keskusteluni tähän.
comment in response to post
Mahtavaa, saavutit juuri vasemmistopopulismin ytimen! Verotkin ovat tukia, jos ne eivät ole tarpeeksi korkeita.
comment in response to post
Journalistinen laatu ja sen hinta. Siitähän tästä on kyse. Ei Yle ole kilpailusta mitenkään ulkopuolella, kuten ehkä joskus oli.
comment in response to post
Pitäisi. Otin kantaa rahoituksen poliittisuuteen. YLEllä on poliittisesti valittu hallintoneuvosto, jolla on päätösvaltaa rahoituksen ja strategian suhteen. Se nimittää jopa Ylen hallituksen. Vaikutus ei ole suoraan journalismiin, mutta välillisesti strategiaan kyllä. Rahoitus saattaa esim kadota.
comment in response to post
Olemme populismista siis eri mieltä. Itse haluaisin, että puhumme veroista veroina ja tuista tukina.
comment in response to post
Kuluttajan näkökulmaa ei voi väheksyä. Ylen rahoitus on pääasiassa korvamerkityllä yle-verolla toteutettua. Siksi sen rahoitus on väistämättä poliittinen ja äänestettävä asia. Ylen tuotoksen on siis välillisesti oltava kaupallista, äänestäjälle ja maksajalle kelpaavaa, muuten rahoitus pienenee.
comment in response to post
Pallo on ihan ok. Kiina ehkä ei. Ei pidä sekoittaa tukia veroihin. Se lipsuu vähän liikaa populismin puolelle.
comment in response to post
Aatteet ovat upottavia. Vuosien venäjämielisyys politiikassa oli henkisesti ja taloudellisesti upottavaa. Tottakai ulkopolitiikka on muuttunut. Se näkyy natojäsenyytenä ja itärajan turvallisuutena. Se on arvopohjaista. Suomi on maailman luotetuimpia sopimusosapuolia, ei uskottavuus ole rapautunut.
comment in response to post
Mielestäni meillä riittää mediaa jokaiseen makuun ja poliittisen näkemyksen tahtotiloille löytyy journalistinsa. Kuluttajien otsikkotason lukukyky ja lähdekritiikittömyys taas ohjaa journalistisesti kovin kevyeen tarjontaan. Se taas on huono asia ja näkyy laadussa.
comment in response to post
Hauskoja toisiinsa liitettyjä asioita, tosin Kela sen pallon Kiinasta hankkii, ei hallitus. Työsuhdepyöräilystä siis verotukea leikataan. Mietin noita autoilun tukia. Muistaakseni veroedut liittyvät vähempiin päästöihin, tuet taas latausinfraan ja vammaistukiin. Pitäisikö näistäkin luopua?
comment in response to post
Vakautus ja nousu. Poliittista jargonia, kotka voidaan sopivilla lähtötiedoilla osoittaa aina mieleisekseen.
comment in response to post
Joskus siviilejä kuolee jopa paljon enemmän, jos miinat eivät hidasta hyökkääjää. Miina on hyvä puolustusase. Yhden asian liikkeiden ongelma usein juuri on, että ne keskittyvät yhteen asiaan ymmärtämättä kokonaisuutta.
comment in response to post
En tiedä, käytit itse aikalisä-ilmaisua. Suomessa ei perinteisesti ole kaikista uhkista kansaa edes tiedotettu aiemmin. Olemme vielä oppimisvaiheessa siinäkin.
comment in response to post
Aikalisän paikka on yleensä, kun alkaa olla epätoivoinen tilanne. Jostain kumman syystä Puola, Viro ja Baltian maat ovat samaan aikaan Ottawan sopimuksesta lähtemässä. Outo juttu. Varmaan vaan niin epädemokraattisia maita.
comment in response to post
Vanha... jonnet ei vaan tiedä. On kuunneltu.
comment in response to post
Hyökkäys ja sotatoimet on helppo tuomita ja niin kuuluu aina tehdä. Iranin väitetään kehittävän ydinasetta. -Olisiko Iran ydinasevaltiona ok? -Jos ei ole, missä vaiheessa ydinaseen kehitykseen pitää puuttua? -Kenellä on oikeus puuttua?
comment in response to post
Kiitos vinkistä!
comment in response to post
Outo kaaoksen ja järjestyksen kiertokulku tuntuu vallitsevan. Pahasta ei päästä eroon. Onneksi on kissavideot. AI väittää, että käsitys maailmasta on kaoottisempi kuin todellisuus. Syy on läpitunkeva, konfliktihakuinen, toistuva informaatio ja sen muokkaama tietoisuutemme.
comment in response to post
Onko niin päässyt käymään? Ethän kerro mun vaimolle.
comment in response to post
Eikös ne olleet syötäviksi ostettu? Done. 😳
comment in response to post
Ihmettelen, miten näitä henkilöitä hyväksytään puolueiden ehdokkaiksi ja lopulta jopa luottamusasemaan. Eikö kukaan tarkista mitään? Kelpaako kuka tahansa ehdokkaaksi, jolla on riittävästi öyhöä aatteen tueksi?
comment in response to post
Hyvä kysymys. Yhden vapaustaistelija ja aatesankari on toiselle uhka ja terroristi. Jos asemoi itsensä tuolla alueella jotain vastaan tai jonkun puolelle, se täytyy tehdä toinen silmä peitettynä. Kahdella silmällä saattaisi nähdä vähintään kaksi syyllistä. On helpompaa valita vain yksi.
comment in response to post
Tunnelit on todella laaja kohde, ja niistä löytyy lapsiakin. Ei ihan helppo kohde.