Profile avatar
smaxenius.bsky.social
Erityisasiantuntija, VTM Arene ry
153 posts 177 followers 252 following
Prolific Poster

Palasin Murron työryhmän antiin näin muutaman päivän pureskelun jälkeen. Kuluneiden parin vuoden jälkeen mistään ei varmaan pitäisi olla yllättynyt. Silti ehdotuksia lukiessani huomaan ihmetteleväni, miten pahasti työryhmän harkinta on pettänyt. 1/

Suomessa on kai kulttuurinen taipumus kääntyä banaanivaltioksi. Yksinkertaista ja paljon, ulkoisvaikutuksista välittämättä. Toisen maailmansodan jälkeen tietoisella teollisuus- ja teknologiapolitiikalla (osaamispolitiikalla) tämä kulttuurinen taipumus saatiin hetkellisesti lyötyä, ja syntyi ...

Kasvutyöryhmän inhimillistä pääomaa koskevan osuus nostaa esiin tärkeän huomion koulutustason noston välttämättömyydestä, jos haluamme olla kilpailukykyinen talous ja kansainvälisesti kiinnostava investointikohde #koulutus

1/5 Murron työryhmä esittää siis perintöverosta luopumista ja samalla myyntivoittoveron korotusta. Avasin Ihana kamala perintövero -raporttini luvussa 2.4, miksi se olisi ongelmallista. Useimmilla verotus jopa nousisi, kasvun kannalta muutos olisi haitallinen. sorsafoundation.fi/ihana-kamala...

Sattumoisin The Economist, tuo liberaalin markkinatalouden ja kapitalismin äänenkannattaja, nostaa tuoreessa kansisivujutussaan esiin huolen perintöjen kasautumisesta ja sen talouskasvua rapauttavasta vaikutuksesta ja tarjoaa ratkaisuksi perintöveroa. econ.st/41hAsmH

www.sttinfo.fi/tiedote/7093...

Ahneille ei riitä mikään. Mitään kasvuvaikutuksia tällä ei ole, ekonomistien mielestä kyseessä on paras mahdollinen vero, mutta pakko on saada varastaa ja tyhjentää valtion kassa vielä kun ehtii. Suomi tai sen tulevaisuus ei merkitse tällaisia ehdotuksia tekeville mitään www.hs.fi/politiikka/a...

Washington Postin muuttaminen oikeiston äänitorveksi omistajan päätöksellä kuvaa hyvin sitä, kuinka pienen oljekorren varassa liberaali journalismi eli vuosikymmeniä. Omistajat katsoivat, että heille oli liiketaloudellisesti kannattavaa esittää yhteiskunnallisten näkemysten koko kirjo. 1/3

"Esitykseen sisältyy kuitenkin outo rajaus, jonka mukaan mahdollisuutta pikakaistaan ei anneta ammattikorkeakouluissa opiskeleville ulkomaalaisille – siis heille, jotka valmistuvat esimerkiksi tradenomeiksi, sairaanhoitajiksi tai insinööreiksi." #koulutus www.hs.fi/paakirjoituk...

Ensikertalaiskiintiö on vähentänyt koulutuksen kasautumista, mutta nyt haasteeksi on nousemassa nuorten hakijoiden preferenssien ja tarjolla olevien aloituspaikkojen kohtaaminen. Kiintiö auttaa vain vähän, jos tarjolla olevat aloituspaikat eivät kelpaa ensikertaisille hakijoille #koulutus

T&K-toimintaan kohdennetut lisäinvestoinnit menevät harakoille, jos emme samalla panosta myös koulutustason nostoon ja korkeakoulujen kykyyn tehdä laadukasta T&K-toimintaa. Siksi korkeakoulujen perusrahoitusta tulisi nostaa ja ohjata T&K-lisärahoitusta suoraan korkeakoulujen käyttöön #koulutus #TKI

Opintolainamäärien kasvun osalta olen erityisen huolissani opintolainan nostamisen yleistymisestä 2. asteen opintojen aikana. Jos nostaa lainaa 2. asteella 3 vuotta ja esimerkiksi AMK-opinnoissa 4 vuotta, niin maksupotti alkaa olemaan varsin suuri #koulutus

Itä-Suomen yliopiston rehtori @tapiomaatta.bsky.social nostaa esiin sisäministeriön pysyvien oleskelulupien ehtojen muuttamista koskevan esityksen ongelmat: "On käsittämätöntä, että säännös ei luonnoksen mukaan koskisi ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita." #koulutus

SK-kolumnissani analysoin pysyvien oleskelulupien myöntämistä koskevan uudistuksen ongelmia. Lausuntokierroksella oleva luonnos on ilmeinen pettymys kaikille, jotka olettivat hallituksen haluavan edistää työ- ja osaamisperäistä maahanmuuttoa. suomenkuvalehti.fi/mielipide/ta...

"Luonnoksen mukaan suomalaisessa korkeakoulussa ylemmän korkeakoulututkinnon tai yliopistoissa kandidaatin tutkinnon suorittaneet voisivat saada pysyvän oleskeluluvan. On käsittämätöntä, että säännös ei luonnoksen mukaan koskisi ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita." @tapiomaatta.bsky.social

Ajankohtainen katsaus tärkeään tutkimusaiheeseen verotutkimus.fi/verotus-ja-t...

Muistan kun ennen Suomen presidentinvaaleja paheksuttiin Ylen vaalikeskustelua, jossa ehdokkailta kysyttiin mielipidettä Yhdysvaltojen seuraavaan hallintoon. Ei kuulemma relevantti asia. #politiikka

Arene vieraili Poliisiammattikorkeakoulussa. Kiinnostavaa tietoa poliisien koulutuksesta ja sisäministeriön hallinnonalan ammattikorkeakoulun erityispiirteistä. Opettava vierailu - kiitos!

Ammattikorkeakouluissa suoritettujen tutkintojen määrä kasvoi vuonna 2024 lähes 3 000 tuhannella tutkinnolla edellisvuoteen verrattuna. AMK-tutkintojen määrä on kasvoi noin 2 000 tutkinnolla ja YAMK-tutkintojen määrä reilulla 800 tutkinnolla #koulutus #AMK

Ah mikä vertaus, nautin. Ja yhtään isiä (vientiä) väheksymättä: ”Suomessa on perinteisesti totuttu ajattelemaan, että vienti tuo leivän pöytään kuten perheen isä vanhanaikaisessa maailmassa, ja äiti eli kotitalous ja julkinen sektori sitten tuhlaavat rahat”.

"Suomi tarvitsee nopeita toimia kasvun ja tuottavuuden parantamiseksi. Panostukset osaamispääomaan lisäävät tutkitusti kasvua, työllisyyttä ja tuottavuutta. Puoliväliriihessä tulee vahvistaa ammattikorkeakoulujen perusrahoitusta." #koulutus #osaaminen #TKI

Viime viikolla julkaistu Raha, talous ja politiikka -podcastin ensimmäinen jakso sai upeat kuulijamäärät ja keikuimme listojen kärkisijoilla. Tälläkin viikolla on tarjolla kattava buffetpöytä Andrew Beitbartista Mussoliniin ja tästä ekologiseen jälleenrakentamiseen sekä eurokeynesiläisyyteen. Namnam

Trump petti eilen Ukrainan häpeällisellä ja vaarallisella tavalla. Trumpin puolustusministeri Hegseth vei kaikki Ukrainalle tärkeät kysymykset neuvottelupöydältä julkisilla puheenvuoroillaan jo ennen ”neuvotteluiden” alkamista. 1/

@siltamaeki.bsky.social nostaa esiin hyvän huomion koulutustason noston ja resurssien puutteen välisestä ristiriidasta. Osin paine "riman laskusta" on syntynyt rahoitustason heikkenemisestä, kun tutkintotavoitteita on nostettu ilman sitoutumista lisärahoitukseen #koulutus yle.fi/a/74-2014327...

SAMOK ja SYL julkaisivat tänään kiinnostavan selvityksen kansainvälisten opiskelijoiden kokemuksista opiskella Suomessa. Tulokset osoittavat selkeästi, että koulutuksen laatua arvostetaan, mutta työllistyminen Suomeen koetaan haasteelliseksi #koulutus samok.fi/julkaisut/sa...

Ammattikorkeakoulujen TKI-henkilötyövuosien määrä on yli kaksinkertaistunut vuodesta 2015. TKI-työn määrää on kyetty kasvattamaa massiivisesti, vaikka reaalinen perusrahoitustaso on laskenut ja koulutusmäärät lisääntyneet. Taustalla on lisääntynyt ulkopuolisen rahoituksen määrä #koulutus #tutkimus

Vaasan kaupunginvaltuusto on eilen hyväksynyt Vaasan kaupungin, Vaasan yliopiston ja Pohjanmaan kauppakamarin välisen aiesopimuksen Vaasan ammattikorkeakoulun omistuksen uudelleenjärjestelystä. Vaasan yliopistosta tulee VAMK:n enemmistöomistaja 70 % omistusosuudella #koulutus

Turkulaislapsi Mäkkärin pihassa: "Miksi tuon Hesburgerin katolla on M-kirjain?" #turku

Ollaanko nyt palaamassa ajanjaksoon, jossa hallitsijoilla on omia henkilökohtaisia läänityksiä? Meno alkaa olemaan aika absurdia yle.fi/a/74-2014279...

Se mitä Elon Musk tekee USA:n julkishallinnossa on ensinnäkin laitonta ja toiseksi järjetöntä. Jos kuvittelee, että kyse olisi tavallisesta - ja tarpeellisesta - hallinnon tehostamisesta, ei ole seurannut uutisia. Ps. Voitaisiinko jo lopettaa tämä ”saako tätä sanoa ääneen”, kun sanoo ääneen?

Suomen startup-yhteisö tuntuu suhtautuvan ylipäätänsä muutenkin verotukseen järkevästi. "Erityisesti yhteisöveron lasku on startup-yhteisön toimitusjohtaja Riikka Pakarisen mukaan saanut täystyrmäyksen järjestön yrityksiltä." ”Meidän yhteisöveromme on jo tällä hetkellä kilpailukykyinen"

Järjestöt vaativat, että pysyvän oleskeluluvan muutosten on koskettava myös #AMK-tutkinnon suorittaneita. 📢 Suomen on säilytettävä houkuttelevuutensa kansainvälisten osaajien keskuudessa ja varmistettava korkeakoulutettujen jääminen maahan. #oleskeluluvat www.sivista.fi/tiedotteet/j...

AMK-tutkinnon suorittaneet valmistuvat juuri sellaisille aloille, joista Suomen työmarkkinoilla on suurin pula. Ei ole Suomen edun mukaista vaikeuttaa korkeakoulututkinnon suorittaneiden mahdollisuuksia jäädä ja työllistyä Suomeen #koulutus #AMK

Entä se julkinen velka?

Arenen uutena erityisasiantuntijana aloittaa Anna Välimaa. Arene vahvistaa rekrytoinnin kautta vaikuttamistyötään erityisesti eurooppalaisessa yhteistyössä. arene.fi/ajankohtaist...

Korkeakoulutettujen työttömyyden kasvu viime aikoina on puhuttanut paljon. Seuraavassa pari käppyrää aiheesta. Lähteenä www.temtyonvalitystilasto.fi Ensin kuvassa kuukausi- & 12kk keskiarvotiedot työttömistä työnhakijoista koulutustason mukaan tammikuusta 2006 joulukuuhun 2024 (kauden loppu).

Aleksi summaa hyvin tässä ketjussa Suomen Pankin ennusteen. Jos emme nyt panosta riittävästi korkeakoulutettujen määrän lisäämiseen, niin valinta kostautuu tulevaisuudessa heikompana talouskasvuna. Aiemmin sovittu 50 % tavoite ei riitä, vaan tavoitetasoa tulee nostaa korkeammalle #koulutus

Viime perjantaina @suomenpankki.fi julkaisi erittäin kiinnostavan pitkän aikavälin ennusteen, joka nostaa hyvin esiin koulutustason merkityksen tulevalle kasvulle. Lyhyessä ketjussa pari avainkuvaa. www.eurojatalous.fi/fi/2025/arti...

Suomi tarvitsee parlamentaarisen sitoutumisen koulutustason noston rahoittamiselle samaan tapaan kuin TKI-rahoituksen kohdalla toimittiin. Nyt koulutustaso nosto tehdään opiskelijavolyymia kasvattamalla ilman lisärahoitusta #koulutus

Onhan tämä aika dystopppista sekoilu. Tuskin voidaan oikeusvaltiosta enää puhua yle.fi/a/74-2014081...

Raha, talous ja politiikka. @ahokasjaj.bsky.social ja @lauriholappa.bsky.social kuvassa. Mitä ihmettä tämä on? Viikonloppu pitää vielä jaksaa, maanantaina saamme vastauksen.